Kirpputoriyritelmä

Kirpparia on nyt pidetty parisen viikkoa. Aluksi lähtikin tavarat mukavasti kierrätykseen. Hintakaan ei ole päätä huimannut. Nyt on hiipunut tykkänään, vaikka ihan kunnon ajankohtaista tavaraa järkyttävän pienellä hinnalla on tarjolla. Kai sitä on vaan uskottava, että tällaista aaltoliikettä tämä homma on. Ko. kirpparia kierrellessä täytyy vaan ihmetellä, mitä kaatopaikkatavaraa ihmset sinne jaksavat kantaa. Ja millaisia hintalappuja niihin rojuihin on lätkitty. Taitaa olla niin, että näillä ns. itsepalvelukirppiksillä ainoa, joka nettoaa, on pöydän vuokraaja. Eihän mummulan pöydälläkään ole tarkoitus ollut mitenkään rikastua, ainoastaan saada tarpeettomat tavarat kiertoon ja sen verran tuottoa, että pöydän vuokra tulee kuitattua. Saa nähdä...

Sitä olen ihmetellyt, että mistä ihmeestä useat "kirpparikiertäjä" bloginpitäjät  löytävät noita "aarteitaan". Meidän kaupungin kirppareilla myynnissä on enimmäkseen... hmm... muuta kuin aarteiksi jalostettavia tuotteita. Tosi harvoin sattuu jotakin lunastettavaa kohdalle. Toisaalta: vierailu naapurikaupungissa antaa vähän vihjeitä arvoituksen ratkaisemiseksi.
Katsotaan muutama päivä vielä ja sitten putsataan pöytä. 

Kuva-arvoitus?

1 punainen paprika
2 tomaattia
2 valkosipulin kynttä
1,5 punaista isoa chilipalkoa
1 rkl hunajaa
1rkl omenaviinietikkaa
suolaa, mustapippuria, valkopippuria (vajaa ½tl kutakin)
1 dl (hillo)sokeria
Pilkotaan hyvin pieniksi kuutioiksi ja laitetaan kattilaan hillosokeria lukuunottamatta kiehumaan n. 15 minuutiksi. Lisätään hillosokeri ja keitetään vielä n. 10 min. (Voidaan myös pyöräyttää sauvasekoittimella ennen sokerin lisäämistä, jos halutaan sileää ja tasaista). Sitten purkkiin ja viileään säilytettäväksi. Meillä ei säily kyllä kovin kauan, koska tyhjää purkkia ei tarvitse viileässä säilyttää.

Tämä on nimeltään Paholaisen hilloa mutta maistuu kyllä muidenkin suussa hyvältä! Hillo on mainio lisäke laatikkoruokien kanssa tai vaikka voileivän päällä. Valkokaaliraasteeseenkin antaa mainion maun.
Ohjetta olen soveltanut käyttäen välillä mukana sipulia tai punasipulia, chilipalon olen korvannut jauheella ja viinietikkana olen käyttänyt myös vadelmaviinietikkaa. Viimeksi laitoin hillosokerin tilalle aivan tavallista taloussokeria. Tuli vähän löysempää kuin hillosokerilla, mutta maku oli aivan yhtä hyvä!

Nyt olisi paprikoita omasta takaa kuusi kappaletta, joista yksi aivan valtava. Ovat vaan sinnikkäästi edelleen tumman vihreitä. Samassa puskassahan kasvoi kesällä muutama nätisti punastunut yksilö, jotka tosin alkoivat pilaantua jo kasvuvaiheessa. Nyt toin puskan sisälle suojaan yön kylmiltä. Viime talven ko. kasvi vietti keittiön ikkunalla. nyt ei enää mahdu!!
Tomaatithan saa punastumaan vaikka paperipussissa, miten lienee paprikoiden laita? Myös vihreä chilipalko muuttui taannoin punaiseksi ennekuin kuivui "korpuksi". Nyt olisi hyvät neuvot paikallaan.

Naakkapa katosi sotakapakkaan ja muita lauantaiajatuksia

Eilen iski kummallinen flunssa. Yhtäkkiä raihnaisen ruumiin lämpötila kohosi päälle 38 celsiuksen. Vatsaan koski ja palelsi. Ja tietysti työpaikalla tilanne se, ettei ihan välittömästi päässyt lähtemään kotiin potemaan. Onneksi kiire myöhemmin helpotti ja kiitos tosi mukavien työkavereiden, pääsin hytisemään kotiin vähän oletettua aiemmin. Matkalla iski sitten armoton päänsärky.
Kotona pari tuntia unta, pari tuntia tv:n tuijottelua (älkää kysykö mitä sieltä tuli) ja sitten nukkumaan katselemaan tosi levottomia unia (sen takasi kohtuullinen annos ibuprofeenia).
Aamulla ei sitten tuo lämpötila noussutkaan kuin hädin tuskin 36 asteeseen, joten katsoin aivastelusta ja niistämisestä huolimatta taudin voitetuksi.

Kirpparille siis täydennystä ja sitä ennen hiuksista viistoista senttiä kampaamon lattialle. Oudolta tuntuu. Jäljelle jääneet hiukset. Vielä riittää mummunutturaan onneksi. Täytyy pitää imagosta huolta.

Täälläpäin (onkohan muuallakin päin) on muutaman vuoden aikana tullut jalakulkijoille tavaksi heilauttaa kättään autoilijalle kaiketi kiitokseksi, kun tämä armollisesti päästää ylittämään tien suojatietä pitkin. En muista törmänneeni tällaiseen tapaan vielä esim. kymmenen vuotta sitten. En kyllä törmäillyt vilkuttelemattomiin jalakulkijoihinkaan eivätkä autot minuun jalankulkijana. Kai suojatien käyttämisestä muun liikenteen seassa on tullut sellainen extreme-laji, että helpotuksesta kiittelee, kun hengissä yli selviää.

Tässä liikennettä noin nelkyt vuotta sitten!!

Ai että miten nuo otsikon kadonneet naakat juttuun liittyvät? Eivät muuten mitenkään, paitsi että näin VALTAVAN lauman kyseisiä lintuja kotiin tullessa. Silloin tuli mieleen tuo lasteni ja heidän serkkujensa vuosia sitten hokema palindromi. Lue siis kummasta päästä tahansa.
Kohta lähden ylittelemään suojateitä. Autojen välistä liikenteen sekaan.


Ja sieltä silmänruokalenkille:

Tai sitten piiloudun ompelukoneen taakse , jos alkaa sataa.

P.S. Poika harjasi birmapojan. Yleensä karvanlähtö on ollut vähäistä....

Tämä ei siis ole lumipallo!

Mummelien iltalenkillä

Mä riisuin jo sanoi tämä puu.

Ja niin yksi saarni oli heitellyt lähes kaikki lehdet maahan. Kaverilla oli vielä osa lehdistä puussa.

Seitsemän maissa alkoi hämärtää. Lenkkipolulla paloivat valot jo.

Punaiset kärpässienet hehkuivat metsänpohjalla.

Aurinko meni jo mailleen.

Ja katulampulla oli lämpimän kellertävä valo.

Puhelimessa oleva kamera ei osoittautunut kovin laadukkaaksi hämärän kuvaajaksi. Lenkkipolun varrella oli myös kolme citypeuraa, joista ei saanut muuta kuin muistikuvia! Että näin meillä tänään täällä kaupunkialueella!

Voihan pimpom!

Nyt se vanha Junghans sekosi!

Mummulan seinällä raksuttaa mummun mummulasta kotoisin oleva vanha seinäkello. Se on siis syntynyt kauan ennen digi- tai muutakaan korkeamman teknologian aikaa. Kello käy, kun muistaa kiertää avaimella tietyin välein jousta kireämmälle. Kellossa on kiitettävän kuuluva ääni. Sen vuoksi avainta ei olekaan kierretty toisessa avaimenreiässä lainkaan. Muuten saattaisivat seinänaapuritkin olla ajan kulusta perillä aina puolen tunnin välein. Viimeistään puolilta öin kellon kalkutellessa täyden tusinan, uskoisin itseni lisäksi monen muunkin tiedostavan vuorokauden vaihtuvan.
Kello päästää sellaisen parahduksen tietyin välein, kun veto alkaa loppua. Niinhän sitä tekee monet meistä ihmisistäkin. Eilen löystyvä jousi narahteli tietyin välein, joten katsoin aiheelliseksi ottaa SUUREN avaimen ja kiertää kellovanhukseen lisää virtaa. Tiktaktiktak... tuttu ääni jatkui...Kunnes aivan yllättäin seuraavan tunnin täyttyessä kello alkoi pimpottaa  tuttua sointiaan. Miksi ihmeessä? En VARMASTI koskenut siihen soittopuolen vetoaukkoon! Omassa lapsuuteni mummulassa kello oli tottunut lyömään vuosikaudet. Nytkö se suuttui mykkään elämäänsä?  En keksinyt mitään keinoa, millä ko. asian voisi peruuttaa (taitaa pakki puuttua kuten entisestä polkupyörästä). Koristelin siis kellossa olevat metallisauvat (ne, joihin soittovasarat naputtelevat) joustavilla hiuslenkeillä. "PI PO PI PO" -sanoo kello varsin miedolla äänellä nyt. Hyvää yötä ja levollisia unia.

Tässä mallia!

Kyllä tuo kissapoika on välillä hereilläkin ja juoksee uskomattoman kovaa rypistetyn paperin perässä tuoden sen palvelijalleen (lue: minulle) heitettäväksi uudelleen ja uudelleen.Ihan tulee mieleen vuosia sitten tapahtunut koiran ulkoiluttaminen pellon laidalla sopivaa kepakkoa heittämällä. Mielestäni hyvin epäkissamaistakäytöstä!

Sunnuntai-iltana yhtä sun toista

Suomen kieli on hassua. Tv:n Säätiedottaja seisoi kartan edessä  varoitteli kuuroista. Ajattelin mennä huomenna pyörällä töihin. Jos kohdalle osuu niitä kuuroja, ajanko varovasti ohi kelloa soittamatta vai vetäisenkö sadetakin päälle? Huono vertaus. Otan sen sadetakin ainakin mukaan.
Menipä viikko vikkelästi. Yhtään merkintää tänne en saanut aikaiseksi. Höh!
Olisin voinut ehkä kertoa, miten kummallista on uudessa työpaikassa, kun uusia kasvoja on liikaa eikä kaikille meinaa löytyä muistilokeroistani nimiä. Tuskin se ketään kiinnostaisi. Tai miten roskista viedessä (siellä töissä) meinasin eksyä, kun alakerran käytäviä vaikutti haarautuvan joka suuntaan. Kotona sentään löydän roskiksille ja takaisin vielä ihan vaivatta.

Kirpparipöytä on edelleen käytössä. Kaappeja on siivoiltu ja ylimäärää kiikutettu kiertoon. Tällä hetkellä killinkejä on kertynyt enemmän kuin pöytävuokran verran. Vielä tuota "roinaa" riittää. Aika hyvin olen välttynyt kantamasta "korvaavaa tavaraa" kirpparilta kotiin päin.

Poikkeus. Se vaan oli niin hyvän värinen!

Puutarhahommat vaihtuivat viikonloppuna ompeluun. Ulkona satoi. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Piha alkaa olla kyllä siinä kunnossa, että sen perkaamiseen ei yksi viikonloppu taida edes riittää. Puutarhuri on laiskotellut. Täytyy pitää takaovi kiinni, muuten humala kasvaa varmaan olohuoneeseen. Koko piha on humalassa. Köynnösmalli peittää sille varatun kehikon, naapurin väliaidan (en ole uskaltanut kurkistaakaan kuinka pitkälle se on edennyt naapurin pihan puolelle). Se on kietoutunut juhannusruusupensaisiin ja kaikkeen muuhunkin kasvillisuuteen, mitä kohdalle on sattunut. Ja sitten on vielä tuo varsinainen Riesa - maahumala! Sitä on kaikkialla! Se näyttää kasvavan vaikka paljaalla hiekalla. Täytynee paneutua pihan raitistamiseen ihan lähiaikoina tai heti niiden jälkeen.

 Työnjohtaja katselee ikkunasta, miten humalakasvusto pyrkii kohti ulko-ovea. Mukana apupoika,joka tässä on ilmeisen hiljaa. Illalla ja etenkin yöllä alkaa varsinainen jodlaus!

Illat tuntuvat jo kamalan lyhyiltä. Pimeä tulee ihan liian aikaisin. Onneksi on hyvä syy poltella kynttilöitä ja
 nauttia hämärästä! Tai retkottaa sohvalla suorittaen aikamatkustusta 1700-luvulle.

Ai niin. Sattuihan viikonlopun aikana yksi kummallinen asia (varmaan järjellinen selitys sillekin löytyisi jostakin). Avasin alkuviikosta ostetun kananmunakennon. Olivat Pirkka-kanat innostuneet niin vapaudestaan lattiakanalassa, että olivat munineet oikein tuplat! Kaikissa kymmenessä sama juttu!

Osa syötiin paistettuna, osan rikoin monitoimikoneen kulhoon pyörimään valkoisten papujen, pinaatin, parsakaalin,tomaatin, juustoraasteen, ruokakerman ja mausteiden sekaan. Nostelin syntynyttä massaa sitten uunipannulle ja kypsentelin uunissa aika hyvän makuisiksi kasvispihveiksi. Vielä riitti kaksosmunia keitettäväksikin.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille niille kolmesta kolmeenkymmeneen, jotka täällä joskus käyvät (salaa?) lueskelemassa!!

Lauantai 11.syyskuuta, kaikenlaista puuhastelua

Noin viisitoista vuotta sitten edesmenneen mummun muistoksi tein "muistojen ikkunan" aivan kuten papan muistoksi aiemmin.

Mummun ikkunassa on hänen virkkaamansa pitsiä sekä mummulan teesihti. Sakset eivät taida olla mummulasta. Iältään kuitenkin voisivat ollakin. Sievät pienet amerikkalaiset käsityösakset, jotka muistaakseni tulivat "vanhojen neitien" parikymmentä vuotta sitten lahjoittaman 20-luvun Singerin mukana. Singer oli ollut näiden neitien mummuni ikäluokkaa edustavan ompelijaäidin työvälineenä. Leikisti siis oma mummukin on voinut juuri tuollaisilla saksilla leikellä virkkuulankojaan poikki. Taidan vielä asetella paremmin tuota pitsiä, kun kellahti noin!
Tietysti laitoin mukaan vielä yhteiskuvan minusta ja mummusta. Mummu on kuvassa vähän nuorempi kuin minä nyt! Minusta kylläkin mummu oli aina TOSI vanha. Hmmm. Tuo laatikko ei ole aivan toivotunlainen, mutta parempaakaan en tältä paikkakunnalta löytänyt.

 Tässä se "pappa" - laatikko vielä uudelleen.

Mukana papan omat ruokailuvälineet ja yhteiskuva meistä 

Vielä olisi yksi mummu jäljellä ja muistoikkunaa vailla. Pitänee miettiä mitä se sisältäisi ja mitä "autenttista" materiaalia löytyy. Toisesta papasta ei muistikuvia olekaan, sillä emme ole eläneet yhtäaikaa päivääkään tällä maapallolla. 

Tänään harmaan usvan päivänä kävin täyttämässä kirpparilla kimppapöytää. Jännittävä nähdä, miten tyhjenee vai tyhjeneekö lainkaan? Anskattoo... 

Hämeenlinnan Verkatehtaalla korttitapahtumassa käyttiin myös totuttuun tapaan siskon kanssa. Mukaan tarttui tietysti ihania kortteja sekä tosi mainio kalenteri. Kalenteri vuodelle 2011 oli niin tuore, että myyjä sanoi ostamiemme kappaleiden olevan ihka ensimmäiset! Numerot 1 ja 2!!

Harmaa päivä väsytti myös karvakavereita. Taas.

Poika nukkuu nojatuolissa, nyt kun pölynimuri on piilotettu. Rauha maassa.

Mummukissa torkuttelee ompelupöydällä, tutulla paikallaan.

Nyt pitää välillä keskittyä tv2:n tarjontaan ja nauttia musiikista!

Kiertokapulana töissä

En suinkaan tarkoita sitä jätehuollosta vastaavaa laitosta. Mutta olisin mielelläni laittanut ko. laitoksen mainosavainnauhan kaulaani alkuviikosta, kun löysinkin itseni aivan muualta, kuin varsinaisesta uudesta työpaikastani. En vaan löytänyt nauhaa mistään, vaikka muistan sellaisen jostain saaneeni taannoin.

Aluksi pyydettiin töihin tiistaiksi ja keskiviikoksi samaan tuttuun työhön, mutta siis toiselle puolelle kuntaa. Sopii kiitos, vastasin. Keskiviikkona kysyttiin, olisinko vielä torstainkin? No mikäpä siinä. Tänään torstaina sitten ilmoitettiin, että mikäli minulle vaan sopii, odottaisivat minua vielä perjantainakin tähän samaan paikkaan. Näinhän se viikko sitten onkin jo mennyt.

Ja viikko onkin mennyt tosi mukavasti. Työ on mielekästä. Olen viihtynyt hyvin ja tutustunut uusiin mukaviin ihmisiin siinä ohessa. Tilatkin ovat uudet ja ajanmukaiset. Tosin olen viime aikojen kokemusten perusteella huomannut, että ihmisethän sen mukavan työyhteisön luovat, eivät seinät tai välineet!

Edellisen postauksen maisemareitti on siis edelleen kokematta. Katsotaan sitten tulevalla viikolla. Kivat pyöräilykelit on ollut polkiessa tylsemmissäkin maisemissa.

Nämä kuvat eivät mitenkää liity työmatkaan. Sää sen sijaan näytti juuri tällaiselta tiistaiaamuna lähellä paikkakunnan läpi virtaavaa vesistöä.

Tulevana lauantaina on sitten kimppakirpparipöytä varattuna. Jippii!! Muutaman viikon odotuksen jälkeen tämä on siis vihdoinkin toteutumassa. Pari laatikollista kaikenlaista tavaraa on jo kerättynä keittiön ja makuuhuooneen nurkkiin. Yksi vaatehuoneellinen vaatteita olisi vielä hinnoiteltava ja pakattava. Toivottavasti sinnekin tulee tilaa tämän jälkeen.Nyt vaan pitää toivoa, että noista myös eroon päästään.
Ehkäpä myöhemmin on kerrottavana, miten lopulta kävi.

Kaunista syksyä maisemareitillä

Pyörällä töihin tätä reittiä.

Kotiinpäin tullessa näyttää vaikka tältä!

Sivuilleenkin voi vilkuilla...

Laiturille ei ehkä ennätä työmatkalla poiketa...

Siellä vastarannalla kulkevaa pyörätietä pitkin ...



Näitäkin kavereita matkalla näkyy. Nämä kyseiset veijarit tosin olivat löytäneet mainion ravintolan toisaalla aamulenkin varrella. Mikä mahtaakaan olla veden pintaa peittävän vesikasvin nimi??
Hyvin tuntui sorsille maittavan.
En olekaan ennen kuullut, miten kovalla äänellä sorsat osaavat maiskuttaa!

Kuvat ovat vähän heikonlaisia. Aamulenkille ei tullut oikeaa kameraa mukaan, kuvat ovat puhelimella otettuja ja laatu sen mukaista. Eipä kovin kaksista.

Limaska on sen sorsien salaatin nimi!

Sekalaisia ajatuksia ja kuvia

Ensimmäinen kuva ja "ajatus":
Toinen näistä kavereista on oikeesti elävä. Se elävä syö nykyään(kin) kaikkea, mitä kiinni saa tai eteen sattuu kuten maustettua tuorejuustoa (chili), mansikkarahkaa, piimäjuustoa, kaalilaatikkoa jne. puhumattakaan varsinaisesti eläimille tarkoitetusta ruuasta. Koska eläväinen kaveri alkaa olla jo melkoisen suurta kokoluokkaa, valitsee se unilelunsakin sen mukaan. Ainakin samankokoinen sen olla pitää!

Sweet dreams!

Viime yönä oli kylmä. Mittarissa, jossa näkyy min. ja max -lukema, alin lukema oli noin 2 astetta celsiusta. Hrr! Ja vastahan sitä tuskailtiinn reilut 30 astetta lämpimämmässä. Merkillistä. Paprika muutti eilen illalla olohuoneeseen juuri tästä ennakoitavissa olevasta nimenomaisesta syystä. 

Äkkiä laskien niitä (paprikoita siis) on puskassa yhteensä kuusi (kokoluokka lapsen nyrkki tai suurempi) sekä pari sellaista 3-4 cm halkaisijaltaan. Edessä olevan koko onkin aikuisen tuplanyrkin luokkaa. Seuraamme mielenkiinnolla tuleeko noista syötävää. On ainakin melkoisen näyttävä huonekasvi!

Ja sitten kuva, johon en ole muistanut kysyä julkaisulupaa. No, ehkä kukaan ei huomaa, että kuva on  julkaistu luvatta ;) Tästä tuli vaan mielestäni niin nätti, etten voinut vastustaa kiusausta.

Kotitakkisarjan kuopus. Kuvassa näyttää oudon tummalta! Oikeesti värit ovat kirkkaat ja heleät. Sininen, violetti vihreä ja tumma luumu. Siis tosi kauniit. Jotain vikaa oli taas kuvaustekniikassa.

Tietysti, jos kyseisen vaatteen omistaja ei anna julkaisulupaa, yläpuollelle ilmestyy tyhjä kohta. Viis sitten väreistä.

 Oikeasti tähän oli tarkoitus tulla alkusyksyn maisemakuvia uuden työmatkani varrelta. Kulkee osaksi varmasti pitkin yhtä Suomen kauneimmista pyöräteistä. Reitin valinnasta riippuen. Kävin mittaamassa tänä iltana pyöraillen, paljonko matkaa ja kauanko kestää pyöräillä. Tarkotus oli napata reitin varrelta muutama kuvakin, mutta huomasin poljettuani noin kaksi kilometriä (sen ensimmäisen jyrkän mäen päälle), että kamera ei sitten tarttunutkaan mukaan. Onneksi tuli kello ja matkamittari. Ja pyöräkin oli alla (ja sadevaatteet mukana varmistamassa poutasään). 

Kauniinpaa reittiä pitkin matkaa kertyi noin 15 km ja tavanomaisempaa tietöä noudattaen noin 16 km. Aikaa meni suht rauhallisesti ajellen 40 - 45 min. Paitsi, että toiseen suuntaan oli aivan kaamea vastatuuli! Kauniilla vähäntuulisella säällä oikeen varteenotettava tapa suoriutua töihin ja sieltä takaisin.